KULTAKAUSI 2013 - maalauksia ja esinekoosteita




GALLERIA BERNER, Turku 22.11.203-5.1.2014

KULTAKAUSI- ja muita juttuja
Multimediainstallaatio, maalauksia ja esinekoosteita
Yhtenä kokonaisuutena kullan, pronssin ja ruosteen väriset maalaukseni eivät ole olleet vielä esillä, vaikka teoksiani on nähty ryhmänäyttelyissä viime vuosina. Monissa töissäni käytän kolmiulotteisia elementtejä elävöittämään maalauspintaa sekä rakennan maalauksien yhteyteen installaatioita ja assemblaaseja. Useat työni ovat maalauksen, veistoksen ja reliefin rajapinnassa. Teoksien värimaailma syntyy rautakloridin, oksidien, petsin, akryylin, lyöntimetallin ja muovimateriaalien yhdistelemistä. Hapotan, patinoin ja poltan taulujani kiinnostavien pintarakenteiden aikaansaamiseksi.
Näyttelyssä julkistetaan myös uusin aluevaltaukseni - eleohjattu lisätyn todellisuuden videoinstallaatio ”Sädekehäilmiö”. Teos on valmistunut yhteistyössä Turun yliopiston BID-keskuksen ja SensiLABin kanssa. Teos hyödyntää innovatiivista eleohjausteknologiaa ja tietotekniikkaa. Perinteinen näppäimistö, hiiri, tai jopa kosketusnäyttö on korvattu eleohjauksella. Teoksella tutkin vuorovaikuteisuutta ja itsensä näkemisen kokemusta.
Näyttelyn yhteydessä järjestetään taitelijatapaaminen 1.12. klo 14-15.
Voitte tutustua täydelliseen ansioluettelooni ja muuhun taiteelliseen tuotantooni  osoitteessa www.ollipekka.fi.

Ystävällisin terveisin,

Ollipekka Kangas
Kuvataiteilija, TaM, KM


Galleria Berner sijaitsee Vanhan Raatihuoneen 1. kerroksessa. Esillä on ajankohtaista eri alojen kuvataidetta. Avoinna ti–pe klo 12–19 ja la–su klo 11–17. Vapaa pääsy.