Porot ja AI

Poro oli vanha, hampaat hohtivat keltaisen valkeina kuin metsästysmuistot, mutta poronsarvet olivat uhkaavan symmetriset. Se saapui aina samaan aikaan: juuri, kun aurinko teki kuolemaa pohjoisen kuusenlatvoissa, ja se seisoi hiljaa naapurin pihamaalla. Vampyyri, niin sanottiin. Se katseli keittiön ikkunasta sisään kuin jotain olisi jäänyt maksamatta.

Kun se katsoi, ihmiset kääntyivät pois. Olkapäät painuivat kuin puhtaat pyykit narulla – juuri niin kuin ne ihmiset, jotka ovat aikeissa unohtaa jonkin tärkeän velvollisuuden.

Mutta minä en kääntänyt katsettani, en ollut niin typerä. Kun poro, silmissään yön syvyyksistä varastettu kylmä hohde, astui askeleen lähemmäs, avasin oven ja sanoin: ‘Tämä on ollut pitkä syksy, mitä etsit?’ Se katsoi minua pitkään, ja huulten välistä vilahti hampaat, jotka näyttivät kuin olisivat imeneet kaiken valon ympäriltään. Poro hengitti ulos sumua, joka olisi voinut olla viesti: ‘Velkaa et voi karata. Ja valo ei pelasta.’

Samassa hetkessä tuuli nousi ja kantoi mukanaan outoa, mätäntuoksuista hajua. Sen mukana tuntui tulevan muistoja, menneitä syntejä, kuiskauksia menneiltä ajoilta. Olin kuullut tarinoita porosta, joka oli kadottanut omistajansa. Aikoinaan se oli ollut tavallinen eläin, mutta nyt se kantoi mukanaan häpeää ja vihaa. Kaikki ne, jotka olivat sen rahoja lainanneet, olivat kadonneet jäljettömiin.

‘Onko tämä velka sinulta?’ kysyin pelon kouristellessa vatsassani. ‘Poroja ei lainata,’ se murahti, ja äänestä kuului kivinen kaiku, kuin se olisi puhuva kuolema. ‘Kuka on seuraava?’

Ja niin me kaksi seisoimme, minä ja poro, kylmänä iltana keittiön kynnyksellä. Pimeys painoi raskaana, ja tiesin, että jotain oli annettava pois. Kaikkihan ovat velkaa jollekin, mutta kuka täällä maksaa takaisin? Poro astui lähemmäksi, ja sen kylmä, mädäntyneen lehmäntalon haju leijui ympärilleni kuin harha, joka veti minut syvemmälle pimeyteen.

Vihdoin, tunsin sen sanovan ilman sanoja: ‘Valitse. Joko valot sammuvat, tai sinä liityt heihin, jotka ovat tulleet velan vuoksi.’ Ja siinä, pimeydessä, kyseenalaistin oman sydämeni. Mistä minä oikein olin valmis luopumaan? Ainoa vaihtoehto oli hyväksyä kohtalo, tai jäädä ikuisesti pimeyteen, vampyyrin poron varjoon.